Helsinkiläinen Hellcity Punks on saanut palapelinsä kasaan muutaman vuoden rakentamisen jälkeen. Meteli.net vietti rattoisan illan herrojen kanssa keskustellen syvällisiä visioiden toteutumisesta, tekemisen meiningistä, pyörän keksimisestä sekä muista kliseistä ja perusasioista.
- Wau, c-kasettinauhuri! Saako noita kasetteja vielä jostain?, innostuu Hellcity Punks -rumpali Dennis kun näkee haastattelijan viimeistä huutoa olevat nauhoitusvehkeet. Kerron naureskellen käyttäväni vanhoja kasetteja yhä uudelleen ja uudelleen. En edes tiedä saako c-kasetteja enää mistään muualta kuin kirpputoreilta.
Pienen huollon jälkeen nauhuri lähtee kuin lähteekin pyörimään, joten voimme käydä itse asiaan. Paikalle Helsingin Kallion ytimeen on saapunut koko orkesteri, eli Denniksen lisäksi pöydän ääressä virvokkeita nauttivat myös laulaja Janze, kitaristi Hooligan sekä basisti Johnny. Syy juttutuokioomme on bändin vastikään ilmestynyt levy Result In Disaster.
Muutama päivä ennen tapaamistamme juhlittiin Helsingin Gloriassa Punksien levynjulkkareita. Kaverit eivät tyytyneet perinteiseen tapaan juhlistamaan tuoretta lättyä vaan päättivät järjestää oikein isommat kemut. Näin syntyi Hellcity Fest, jossa itse juhlakalujen lisäksi esiintyivät Private Line, Hybrid Children, Barbe-Q-Barbies sekä ruotsalainen Violent Divine.
- Haluttiin saada enemmän näkyvyyttä. Ja olihan se vähän jotain muuta ku, että ois soitettu Factoryssa ("legendaarinen", pieni ja rähjäinen rokkikuppila Helsingissä, joka valitettavasti on sulkemassa oviaan, toim.huom.), kertoo Janze.
- Paikalla oli suurin piirtein 400 maksanutta, että hienostihan ilta meni, toteaa Hooligan ja jatkaa, että tapahtumasta olisi tarkoitus tehdä traditio.
- Vähän kilpailua Mama Trash Festille!, nauraa Johnny.
Koko nelikko on erittäin tyytyväinen kemuihin vaikka myöntääkin, että olihan siinä valtavasti hommaa. Jos ja kun jatkoa on luvassa, kaverit antavat järjestelyvastuun mielihyvin jollekin muulle taholle - vaikka haluavatkin itse pitää ohjat käsissä. Osoitteesta www.hellcityfest.com voi käydä tsekkailemassa miten hommat jatkossa edistyvät.
Ensimmäisiin kemuihin kysyttiin muita bändejä ihan frendipohjalta ja kaikki pyydetyt lähtivätkin ilomielin mukaan. Yhteen hiileen puhallettiin ja homma meni aika pitkälti puhtaalla hauskanpitomeiningillä. Vielä joitakin vuosia sitten jopa saman genren bändit kokivat toisensa kilpailijoina ja ilmassa oli paljon kyräilyä. Nykyään moinen vastakkainasettelu on onneksi vähentynyt huomattavasti, vaikka "onhan niitä idiootteja vieläkin, jotka ovat omasta mielestään keksineet koko glamrockin" - kuten Hooligan asian osuvasti muotoilee.
- En ymmärrä sellaista ajattelutapaa, että uusien bändien syntyminen ois jonkinlainen uhka niille vanhemmille. Siitähän on vaan kaikille hyötyä mitä enemmän ja mitä parempia bändejä on. Sitä paremmin se rokkiskene voi ja sitä enemmän kaikilla on yleisöä ja levynostajia.
Enemmän kuin osiensa summa
Juuri ilmestynyt Result In Disaster ei suinkaan ole Hellcity Punksin debyyttijulkaisu vaan bändi on ollut kasassa jo reilut neljä vuotta ja ehtinyt aiemmin julkaista singlen ja EP:n. Orkesterin nettisivuilta löytyvä historiikki alkaa kuitenkin vasta viime vuodesta kun Janze ja Johnny hyppäsivät kelkkaan mukaan. Hooligan puolustautuu kun ihmettelen miksi menneisyys halutaan unohtaa:
- Ei sitä haluta unohtaa. Me ollaan vaan käytännössä täysin eri bändi. Meininki on muuttunut kokonaan, eikä me edes soiteta niitä vanhoja biisejä.
- Näiden tyyppien kanssa ollaan vihdoin päästy siihen mihin ollaan pyritty. Tää homma on ollu sellaista rakentamista tähän asti, kertoo Hooliganin ohella toinen alkuperäisjäsen Dennis.
Kaksikolla on ollut bändin alusta asti jonkinnäköinen visio miltä orkesterin tulisi kuulostaa, mutta aiemmilla kokoonpanoilla se ei ole kunnolla toteutunut. Dennis naureskelee, että homma on vuosien varrella muuttunut niin paljon, että oikeastaan vain nimi on säilynyt.
- Nyt meillä on neljä sellaista äijää, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa!, hekottelee Hooligan muotoillessaan tämän kliseen.
Janzen entisen bändin Sunriden laitettua pillinsä pussiin mies oli etsiskellyt uutta kokoonpanoa ja sattui sitten lukemaan Hellcity Punksin levyarvion, jossa kerrottiin heidän etsivän laulajaa. Janze otti yhteyttä ja hommahan toimi.
- Se oli helvetin hämmentävää ku heti alusta asti tuli näiden tyyppien kanssa loistavasti juttuun. Oli ihan niinku "magic in the air", mies naureskelee.
Basisti Johnny löytyi hänen ja Denniksen yhteisestä sivuprojektista. Johnnyn ei tarvinnut kahdesti miettiä vaan mies hyppäsi heti mukaan kun mahdollisuus tuli.
- Eihän siinä voinu oikein kieltäytyäkään!
- Meininki tuntui heti tosi luontevalta, että nyt puhutaan niinku asiaa. Ei tarvi enää vääntää eikä kääntää. Halutaan samoja asioita. Nyt tässä on tekemisen meininkiä!, hehkuttaa Dennis.
Aiemmin Hooligan kantoi käytännöllisesti katsoen yksinään biisintekovastuun. Tuoreella EP:llä taakan hänen kanssaan jakaa Janze.
- Janze yllätti mut tuomalla heti alussa hyviä biisejä kehiin, muistelee Hooligan ja Dennis komppaa, että kyllähän vastuun jakautuminen oli helpotus. Homma toimii mainiosti ja nykyään biisit syntyvätkin pääosin kaksikon yhteistyönä.
- Mä olin ainakin aivan innoissani tosta. Joutu jopa vähän avautuun!, nauraa Johnny. Dennis ja Hooligan nyökyttelevät vieressä:
- Hyvä niin.
- Hyvä näin.
Janzen mukaantulon myötä myös sanoitukset saivat hieman syvällisempää otetta. Dennis kertoo, että ennen sanat olivat sex and drugs and rock'n'roll -osastoa ja ikäänkuin välttämätön paha. Äkkivilkaisu uuden levyn biisien nimiin saattaa aiheuttaa samansuuntaisia ajatuksia, mutta tarkempi tutustuminen lyriikoihin paljastaa pinnan alta paljon muutakin.
- Me vähän huijataan noilla biisien nimillä, nauraa Hooligan.
Perusasiat kunniaan
Keskustelu rönsyilee mukavasti poukkoilleen sinne sun tänne. Kesken kaiken havahdumme siihen, että lasimme ovat tyhjentyneet. Päätämme yhteistuumin pitää tankkaus- ja tyhjennystauon ja sen jälkeen jatkaa vielä hetken illan virallista osuutta. Muutaman minuutin päästä kaikki palaavat pöydän ääreen tyytyväisen oloisina. Kukaan ei oikein muista mihin ennen taukoa jäätiin - tai oltiin päätymässä. Eipä tuo haittaa. Jatketaan vain eteenpäin.
Uusilta ja vielä suhteellisen tuntemattomilta bändeiltä kysellään usein heidän vaikutteistaan. Kysymykseen saadaan harvoin mitään järkevää vastausta, joten kierrän aiheeseen takakautta tiedustelemalla Hellcity Punksilta heidän hengenheimolaisiaan. Hooligan aloittaa:
- Onhan se varmaan aika itsestäänselvää, että 80-luvun tukkahevistä me kaikki ollaan otettu vaikutteita.
- Ja vaikka meillä onkin aika yhteneväinen musiikkimaku niin jokaisella on tietty vielä omat suosikkinsa, jotka vaikuttaa jollain tavalla, filosofoi Janze.
Dennis kertoo soittopuolella diggailevansa erityisesti 70-luvun meiningistä; Zeppelinit ja Freet saavat suurta arvostusta osakseen. Toisaalta mieheen uppoaa myös esimerkiksi Tommy Leen (Mötley Crüe) ja Eric Singerin (Alice Cooper, Kiss) näyttävä soittotyyli.
- Kyllähän noi covervalinnat kertoo kans meidän yhteisistä suosikeista. Mötley Crüeta ollaan vedetty, toteaa Johnny ja Hooligan tarkentaa, että vanhalla kokoonpanolla soitettiin Toast of the Townia ja nyt Wild Sidea.
- Mulla on tällainen maskotti täällä, jatkaa mies esitellen Mötikkä-tatuointiaan. Pöytäseurue repeää äänekkääseen nauruun kun yllekirjoittanut käärii hihansa ylös paljastaen vastaavanlaisen kuvan omasta käsivarrestaan.
Perusasioiden parissa siis liikutaan, eikä muuta yritetäkään. Ihmettelemme kaikki yhdessä miksi koko ajan pitäisi pyrkiä keksimään ja luomaan jotain uutta ja mullistavaa. Levyarvioista saadaan jatkuvasti lukea kuinka se ja se bändi on tylsä, koska ei tarjoa mitään uutta. Minkä takia pitäisi aina pyrkiä keksimään pyörä uudelleen?
- Kuunnelkaa nyt vaikka sitä AC/DC:n uutta biisiä, joka soi nyt radiossa! Ne ei itse asiassa jatka siitä mihin viime levyllä jäivät vaan ovat palanneet ajassa taaksepäin, vaahtoaa Hooligan.
- Ja se on parasta AC/DC:ia 27 vuoteen!, nauraa Janze.
Dennis toteaa, että kaikillahan on omat mielipiteensä. Mitä nyt ei olisi jo tehty tällaisessa rokkimusassa?
- Jos yrittää väkisin luoda jotain uutta niin eihän siitä mitään tuu... tai voi tietty tulla, mutta todennäköisesti se on paskaa. Miksei siis tekis vaan sellaista musaa mistä itse tykkää?
- Kliseet on kliseitä sen takia, että ne on niin hyviä juttuja, päättää Hooligan hymyillen.
