Perjantaina 10. lokakuuta Helsingin Virgin Oil Co:ssa koetaan poikkeuksellinen hiphop-tapahtuma, kun kaksi omilla tahoillaan Eurooppaa kiertävää teksasilaista raplegendaa astuvat samana iltana lavalle. Aiemmin paikalle saapuvaksi ilmoitettu Bun B saa tuolloin seurakseen mm. Geto Boysin riveistä tutun Scarfacen.
Houstonilainen Scarface, oikealta nimeltään Brad Jordan, on kuulunut hiphopmusiikin arvostetuimpaan kärkeen jo vuodesta 1989 lähtien. Tuolloin julkaistiin Geto Boysin debyyttialbumi, joka aloitti ryhmän marssin ensimmäiseksi menestyväksi Yhdysvaltojen eteläalueilta tulevaksi rap-aktiksi. Pitkälti juuri Geto Boysin ja Scarfacen ansiosta luotiin pohja ns. dirty south -tyylille, jonka hedelmistä nauttivat nykyisin mm. sellaiset supertähdet kuin Lil Wayne ja Young Jeezy. Scarface on myös soolourallaan julkaissut useita kulta-ja platinamyynteihin yltäneitä albumeja.
Lämmittelijänä Virgin Oilin super-illassa on mm. Redrum 187-kokoelmalta O.G Ikonen, sekä DJ:t Anonymous ja Tipa Hiihtopipo. Alakerran loungessa levyjä pyörittävät Lauri Kavallus ja Ropeman. Liput tapahtumaan maksavat 46 euroa ja ne tulevat myyntiin ma 8. syyskuuta.