Vuonna 1980 perustettu New Model Army saapuu Suomeen kahdelle keikalle syyskuussa. Yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa perjantaina 26. syyskuuta ja Tampereen Klubilla 27. syyskuuta.
27 toimintavuotensa aikana New Model Armyn musiikkia on kuvailtu monilla tavoin - aina melodisesta punkista postpunkiin ja indierockista goottimetalliin. Bändi tunnetaan monitahoisen musiikkinsa lisäksi myös laulaja Justin Sullivanin poliittisesta aktivismista. Bändin kymmenes pitkäsoitto High julkaistiin vuonna 2007.
Syyskuun Suomen-vierailun liput tulevat myyntiin 4. elokuuta.