Tamperelainen indie-musiikkiin painottuva sisäfestivaali Monsters Of Pop järjestetään tämän vuoden syksyllä jo kolmatta kertaa. Ajankohdaksi on valittu 4.-6. syyskuuta, joten festivaali pääsee toden teolla avaamaan syyskauden. Aiemmin Yo-talolla, Artturissa ja Laternassa järjestynyt tapahtuma muuttaa samalla toiselle puolelle jokea ja junarataa, Tullintorin ympärillä sijaitsevien Telakan ja Klubin tiloihin. Muutto tarjoaa tapahtumalle lisätilan ohella myös kaksi terassia. Ohjelmasta on tähän mennessä julkistettu ruotsalainen, Kentiä lämmitellyt elektroyhtye Familjen, elektron kotimaiset taitajat Regina, Le Corps Mince De Francoise ja Jesse sekä vaikeasti määriteltävä, mutta aina yhtä hurmaava Risto (kuvassa). Yhteensä tapahtumassa nähdään n. 30 artistia. Lipunmyyntitiedot ja tarkempi ohjelma julkistetaan touko-kesäkuun aikana.