Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Kuolleen miehen groove

Teksti Miki Peltola
Ke 2.4.2008 12:18

sinKing 2008 Turengista tärähtää! Paikallinen hurjuus eli agressiivista metallia paiskova sinKing on saanut valmiiksi seuraajan vuonna 2006 ilmestyneelle debyyttialbumille New Trinitylle. Kyseessä ei kuitenkaan vielä ole toinen täyspitkä vaan kuulijoita hemmotellaan viiden biisin Dead Man's Groove -EP:llä. Meteli.net tavoitti bändin kitaristikaksikon Kimmo Länsikylän ja Ville Koskisen yhtyeen Helsingin-keikan jälkimainingeissa.

Kimmo naureskelee, että jengi taisi mennä pähkinöiksi jossain ihan muualla kuin sinKingin keikalla. Yleisömäärä ei taivaita hiponut ja bändi oli pakotettu soittamaan hieman karsittu setti, koska talosta ei löytynyt kuin yksi laulumikki ja useat sinKingin kappaleet vaativat taustalauluja ja -huutoja.

Mutta ei anneta edellä mainittujen puutteiden laskea tunnelmaa, vaan käydään itse asiaan. sinKingin pääpallonpaikka on siis Turengissa, vaikka bändin jäseniä majailee myös Hämeenlinnassa ja Forssassa. Orkesteri syntyi Jane Doe 69 -nimisen bändin raunioille vuosien 2002-2003 vaihteessa. Kokoonpano haki aluksi muotoaan, mutta vakiintui varsin pian. Nykyään bändissä vaikuttavat Kimmon ja Villen lisäksi vokalisti Mikko Paulin, basisti Topi Ilmarinen sekä rumpali Aki Kuusinen.

Sekava hyvänolontunne

Vuonna 2005 sinKing otti osaa Finnish Metal Expon Hilselinko-bändiskabaan ja nappasi voiton. Tämä poiki mukavasti lisää keikkoja (mm. esiintyminen Tuska-festivaalilla 2005) ja mahdollisuuden nauhoittaa New Trinity, joka ilmestyi huhtikuussa 2006. Ja nyt siis kaupoissa on sen seuraaja Dead Man's Groove -EP. Kimmo selittää, että olisihan sitä voinut kakkostäyspitkänkin tehdä, mutta koska kuviot yhteistyökumppaneiden osalta ovat tällä hetkellä täysin auki, päätyi bändi julkaisemaan omakustanne-EP:n.

- Vuosi 2007 oli sinKingille hiljaista ja henkisesti erittäin raskasta aikaa. Tämän EP:n avulla todistamme itsellemme olevamme vielä oikeasti elossa ja samalla se toimii eräänlaisena työnäytteenä yhteistyökumppanien haussa.

Yllekirjoittanut arvelee, että EP:n nimi on väännetty Jan & Deanin 1960-luvun hitistä Dead Man's Curve. Samaa nimitystä käytetään myös Amerikan valtateiden vaarallisista mutkista. Kimmo kuitenkin huomauttaa, että tietoisesti ei ole viitattu kumpaankaan noista.

- Ehkä tuo vertaus kuitenkin toimii. Musiikki on aika suoraviivaista eli mutkissa kannattaa kuuntelijan olla tarkkana.
- Tai taas toisaalta niihin mennään täydet lasissa nauraen ja kuolemaa halveksuen. Riippuen mistä roikkuu, heittää Ville.

No, jos EP:n nimellä ei viitata - ainakaan suoranaisesti - noihin edellisiin, niin mikä sitten on dead man's groove?
- Kuolleen miehen groove on vaikkapa useamman päivän ryyppyputken viimeinen sekava hyvänolontunne ennen kuin groove katoaa ja jäljelle jää tärisevä ihmisraunio. Se on itsepetos, joka lopulta törmää väistämättömiin elämän realiteetteihin, valaisee Kimmo.
- Eipä tota jumalauta vois paremmin kuvailla. Ja näihin täriseviin realiteetteihin on viimeiset kaksi päivää ja yötä hikoillen tutustuttu groovaavan pääsiäisen jälkeen. Synneistään joutuu jälleen kerran maksamaan eikä lunastuksesta ole tietoakaan.

Olympialaiset mielessä

dead man's groove -cover EP sisältää viisi biisiä, joista neljä on omaa ja yksi kenties melko yllättäväkin lainakappale, eli Beastie Boysin takavuosien suurhitti Fight For Your Right. Kimmo kertoo, että biisi on pyörinyt mukana jo edellisen bändin ajoilta asti ja se oli kiinnostava juurikin sen vuoksi, että se ei ole niitä odotetuimpia covereita hevibändiltä.
- Se on sellainen räkäinen fiiliksen nostatus, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan saa tunnelman kattoon ainakin meidän leirissä.

Studioon saatiin kyseistä kappaletta nauhoitettaessa myös vieras. Eikä kuka tahansa Matti Meikäläinen, vaan ainakin pitkistä hypyistään monille tuttu Tommi Evilä. Osapuolet tutustuivat kun Evilä oli katsomassa sinKingin keikkaa Tampereella vuonna 2005. Tommi diggaili meininkiä kovasti ja siitä lähtien on oltu tiiviisti yhteydessä puolin ja toisin. Pituushyppääjä ja kova hevimies vierailee Fight For Your Rightilla sekä mikrofonin että kitaran varressa.
- Ei ole muuten mies kitaristina mikään aloittelija, naureskelee Kimmo.

Esiintyminen sinKingin levyllä kuuluu ilmeisesti Evilän valmennusohjelmaan hänen tähdätessään syksyllä järjestettäviin Pekingin Olympialaisiin. Kimmo ja Ville eivät osaa sanoa jatkuuko yhteistyö myös tulevaisuudessa, mutta se on varmaa, että sinKing aikoo kannustaa Tommin huimiin suorituksiin Pekingissä.

- sinKing kannustaa Tommia joka ikisellä solullaan niissä karkeloissa. Toivottavasti mies saa vielä jonkun ylimääräisen tsempin kun kuuntelee vaikka omaa suoritustaan EP:ltä. Toivottavasti paikat pysyy ehjinä ja Tommi parantelee Suomen ennätykset siellä uusiin lukemiin, hehkuttaa Kimmo.

- Joo, sataprosenttinen tsemppi tulee sinKing-leiristä!! Täytyy perustaa joku muutaman viikon kisastudio olohuoneeseen asiaankuuluvin eväin, nesteytyshän on tunnetusti urheilussa tärkeää, ja hyppiä messissä tsempaten halki huoneen. Alasti, jatkaa Ville.

Ameebana kaukana kotoa

New Trinityn tiimoilta sinKing päätyi soittamaan varsin kauas kotikonnuiltaan. Yhtye heitti brasilialaisen Cobalton kanssa yhteensä viisitoista keikkaa Suomessa ja Brasiliassa Perkele Metal Tour -otsikon alla. Kimmo kertoo, että he tutustuivat brasseihin näiden ollessa Euroopan-kiertueella alkuvuodesta 2006.

- Meillä oli yhteinen keikka täällä Suomessa, jossa he ilmoittivat pitävänsä meidän meiningistä ja kysyivät kiinnostaisiko lähteä kiertämään Brasiliaa. Siihenhän nyt ei ollut kuin yksi vastaus. Niinpä sitten järjestettiin Perkele (brassien tahto!) Metal Tour joka käsitti 5 keikkaa Suomessa ja 10 keikkaa Brasiliassa. Vastaanotto oli siellä aivan järjetön. Brasseissa ei ole ihan jokapäiväistä, että ulkomailta tulee bändi sinne esiintymään. Jengi otti todellakin tilaisuudesta kaiken irti. Sielläpäin yleisön käytös on muutenkin suorastaan jopa kaoottista.

- Joo siis se reissuhan oli ihan hittien hitti. Siinä oli Forssan-poika silmät selällään ja ihmeissään kun saavuttiin ekaan keikkamestaan, Serrinhaan. Näkymä oli kuin suoraan jostain Clint Eastwoodin lännenleffasta, nauraa Ville.

- Ensin mentiin johonkin mestaan syömään, minkä paikallinen promoottori oli järjestäny. Hypättiin vanista pihalle ja pikkuhiljaa koko helvetin kadullinen porukkaa kyttäilee meitä ja osottelee ja ihmettelee. Alkuun tuli niin vainoharhanen olo ettei mitään järkee, olin varma et ne lynkkaa ja nylkee meidät elävältä. No mentiin meille varattuun kabinettiin ja pöytään alettiin kantaa miesvoimin ruokaa ja juomaa, joka nostatti pikkuhiljaa kauhusta lamaantuneiden härmäläisten huulille jotain irvokasta hymyä muistuttavaa. Tässä vaiheessa Cobalton silloinen laulaja, Jan, päätti kertoa, että hän arvelee meidän olevan ensimmäiset eurooppalaiset, jotka kuunaan on siellä käynyt. Meinas pizza takertua kurkkuun, kun hirttäjäiset palas mieleen.

Niin, kaikki lukijat voivat päätellä, että likvidoinnilta vältyttiin, koska kaksikko on täällä tarinaa kertomassa. Ruokailu sujui ilman välikohtauksia ja viimeisetkin pelot hävisivät mielestä kun sinKing pääsi ensimmäiselle keikkapaikalle ja nousi lavalle. Ville muistelee, että heti keikan alusta lähtien sali oli totaalisen liekeissä. Moista menoa ei ennen oltu nähty missään.
- Aivan kaistapäistä porukkaa! Oli käsittämätöntä et ne oli niin kiitollisia ja innoissaan siitä, kun joku on ulkomailta, saatika sitten Suomesta asti oli tullu sinne esiintymään.

Sinking 2008 Vaikka turnee oli suksee, niin Kimmo myöntää, että olihan koko reissu varsin eksoottinen. Tekniikkapuoli oli vähän sitä sun tätä, kuten odottaa saattoikin. Välimatkat keikkapaikkojen välillä olivat aivan jotain muuta kuin Helsinki-Turku-Tampere-akselilla pyöriminen. Eikä paskataudiltakaan vältytty.

- Silloin oli kaikilta hymy niin sanotusti perseessä. Ville sai samassa hötäkässä Ameeba-nimisen alkueliön elimistöönsä. Parin päivän myrkkykuurin jälkeen mies oli taas vahvuudessa. Eräässä paikassa sai lavan metallirungosta sähkötällejä kun satoi vettä. Jossain paikoissa sähköjohdot olivat pelkkää kuparijohdetta vailla minkään näköistä suojamuovia. Mutta kaljaa siellä osataan tarjoilla kylmänä ja sekin on merkkiä Skol!

- Jotenkin tässä alkaa olemaan ikävä niitä vatsakramppeja ja neljääkymmentä astetta hipovaa kuumetta, jonka uusi veriveljeni Ameeba toi mukanaan. Siinä vaan on jotain ultimaattista ja ennen kokematonta surrealistisuutta, ku noissa oloissa yksin yökolmelta kramppailet kuumehoureissa, hiestä litimärällä patjalla, ja mietit lähettäväs himaan viestin että selvä, tää oli tässä, ässät ja kasit tuli, nähdään ens elämässä.

Kansantansseissa nähdään!

Brasiliasta kuitenkin selvittiin suhtkoht hengissä takaisin ja nyt ollaan valmiita uusiin koitoksiin. Uuden EP.n myötä sinKing panostaa ennen kaikkea yhteistyökumppaneiden etsimiseen. Sillä saralla tulevaisuus on täysin auki levy-yhtiötä myöten. Sen verran tiukasti Dead Man's Groove kuitenkin potkii, että vaikka huomisesta ei vielä tiedäkään, voidaan bändin leirissä hengittää vapautuneesti ja olla luottavaisia.

Tämä jutustelu on hyvä lopettaa hölmöllä kysymyksellä. Jos bändin nimi on syntiKuningas niin mikä on poikien mielestä Kuningassynti? Kimmolla on vastaus heti valmiina ja Ville komppaa kitaraveljeään suvereenisti.

- Uskon, että kansantansseissa on jotain pahuutta puhtaimmillaan.
- Toi, että Kipe jo edes miettii tollasta, on sinänsä pelottavaa, joten mennään samoilla.

Katso myös
ArtistisinKing
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1