Perustiedot
Oikea nimi
Jyrki Tapio Anttila
Yhteensä 16
Seuraavat konsertit
|
| To 20.11. |
14-62 €
|
|
| Ke 3.12. |
14-62 €
|
|
| To 8.1. |
14-62 €
|
|
| La 10.1. |
14-62 €
|
|
| To 15.1. |
14-62 €
|
|
Näytä menneet (104)
Lisätietoja
Tenori Jyrki Anttila valmistui kasvatustieteiden kandidaatiksi Oulun yliopistossa 1991, jonka jälkeen hän toimi Kempeleen Ylikylän koulun luokanopettajana 1991-1995. Samanaikaisesti hän opiskeli yksinlaulua Oulun konservatoriossa mm. Esko Jurvelinin ja Airi Tokolan oppilaana.
Sibelius-Akatemian oopperastudioon hänet hyväksyttiin 1995; Jaakko Ryhäsen oppilaana hän oli 1996 - 2002. Vuonna 2004 opettajaksi vaihtui Kalevi Koskinen.
Someron valtakunnallisen tenorikilpailun Jyrki Anttila voitti 1997; 1999 tuli voitto Tampereella järjestetyssä Opera Grand Prix-kilpailussa.
Kiinnityksen Kansallisoopperan solistikuntaan Jyrki Anttila sai 1998, jolloin hän jätti Sibelius-Akatemian oopperastudion.
Keväällä 2003 Jyrki Anttila esitti Carmenin Don Josen roolin Tampereen Oopperassa. Tällöin Joonas Kokkosen "Viimeiset Kiusaukset" oopperan Juhana oli myös mainittava suoritus.
Jyrki Anttilan mittavasta rooliluettelosta poimittakoon lisäksi Wagnerin Parsifalin nimirooli sekä Valkyria-oopperan Siegmund. Puccinin Tosca-oopperan Cavaradossi on Anttilan toimesta saanut monta esityskertaa; Einojuhani Rautavaaran Rasputin-oopperan Felix Jusupov on ollut Anttilan tehtävänä kantaesityksestä 2003 Pietarin Marinski-teatterin vierailuun 2005 saakka.
Suomen Kansallisoopperan esitysten ohella Jyrki Anttila on vieraillut mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, huomattavimmissa suomalaisissa maakuntaoopperoissa sekä esim. Latviassa, Bernin oopperassa ja Leipzigin oopperatalossa, jossa hän näytäntökaudella 2002-2003 oli kiinnitettynä Puccinin Madama Butterflyn Pinkertonin rooliin.
Vuodesta 2006 Jyrki Anttila on toiminut Lohjan Tenoripäivien taiteellisena johtajana.
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |