Perustiedot
Ei tulevia tapahtumia tiedossa
Näytä kaikki 30 mennyttä tapahtumaa
Ansioluettelo
Kapellimestari Eri Klas opiskeli ensin Tallinnan konservatoriossa Gustav Ernesaksin oppilaana ja sitten Leningradin konservatoriossa Nikolai Rabinovitshin johdolla.
Estonia-teatterin kapellimestariksi Klas kiinnitettiin 1964; ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja hänestä tuli 1975.
Tallinnan kamariorkesterin kapellimestarina Klas työskenteli 1966-69.
Tukholman Kuninkaallisen oopperan ylikapellimestarina hän toimi 1985-89.
Århusin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari hän oli 1990-96.
Hollannin radion ylikapellimestari 1996-2003.
Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan professorina Eri Klas toimi 1993-97.
Tampereen kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja hän oli 1998-2006, jonka jälkeen hän sai orkesterin kunniakapellimestarin arvonimen.
Moskovan Novaja Operan ylikapellimestariksi Eri Klas nimitettiin syksyllä 2006.
Eri Klas on toiminut orkesteri- ja oopperakapellimestarina yli 40 eri maassa (mm. Suomen Kansallisoopperan vierailevana kapellimestarina hän on vuodesta 1990 lähtien johtanut useita teoksia).
Eri Klas on levyttänyt aktiivisesti, mm. Arvo Pärtin musiikkia.
Eri Klas on UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs.
Meitä auttaneet
The Baltic Guide huhtikuu 2008; Jukka Arponen
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |